Tiedotteet
TEATTERIKESÄN VETOVOIMA ON VAHVA
Sunnuntaina päättyneen Tampereen Teatterikesän vetovoima ei osoita laantumisen merkkejä, päinvastoin se tuntuu muodostuvan yhä tärkeämmäksi katsojille, teatterintekijöille ja alan muillekin toimijoille niin suoma-laisesta kuin kansainvälisestäkin näkökulmasta tarkasteltuna.
Lue Teatterikesän lopputiedote tästä
Teatterikesän taiteellinen johto vaihtuu
Teatterikesän hallitus on kokouksessaan 27. heinäkuuta valinnut festivaalille uuden taiteellisen johdon kaudeksi 2010-2012. Sopimukseen kuuluu optio yhdelle kaudelle lisää. Edellisestä tiimistä suomentaja Jukka-Pekka Pajunen oli valitsemassa Teatterikesän Pääohjelmistoon esityksiä seitsemän festivaalin verran vuosina 2004-2010, dramaturgi-ohjaaja Minna Leino kahden ja dramaturgi-ohjaaja Aila Lavaste yhden. Lue koko tiedote tästä.
Kaisa Korhonen Teatterikesässä
Teatteriohjaaja-näyttelijä-laulaja Kaisa Korhonen nähdään Tampereen 42. Teatterikesässä niin Pääohjelmistossa kuin Ohjelmateltassakin – niin lavalla kuin kulisseissakin. Lue Korhosen haastattelu tästä.
Teatteria lapsille ja lapsenmielisille
Lapsille suunnattuja esityksiä on tarjolla niin Pääohjelmistossa, Off-ohjelmistossa kuin Tapahtumien Yössäkin. Jo avajaisissa saa pienen makupalan Teatterikesän ihastuttavasta lastenohjelmistosta. Lue lisää tästä.
Teatterikesä tanssin pyörteissä
Teatterikesässä nähdään tänä vuonna päivittäin tanssivaa teatteria: yhteensä neljässä esityksessä tanssi näyttelee suurta osaa. Pääohjelmiston kolmen esityksen ohella myös Ohjelmateltassa koetaan tanssin riemua. Lue lisää tästä.
Maailma alkaa vasta on yllättävän ajankohtainen
Tampereen Teatterikesässä nähtävän Maailma alkaa vasta -esityksen on dramatisoinut Seppo Parkkinen. Teos perustuu Toivo Pekkasen teokseen Jumalan myllyt. Lue Parkkisen haastattelu tästä.
Ei huolta kielimuurista!
Lähes koko kansainvälinen ohjelmisto tekstitetään suomeksi. Lue lisää tästä.
Tapahtumien Yö valtaa Tampereen torstaina 5. elokuuta
Torstaina 5.8. Tampereen valtaa jälleen karnevalistinen Tapahtumien Yö. Tampereen Teatterikesän yhteydessä järjestettävän tapahtuman ohjelmassa on mm. tanssia, musiikkia, elokuvaa, kirjahaastatteluita, improvisaatioteatteria ja stand up -komiikkaa – lapsille suunnattua ohjelmaa unohtamatta. Lue lisää tästä.
Venäläistä eksotiikkaa Teatterikesässä
Teatterikesässä nähdään kaksi raikasta, venäläistä tulkintaa klassikkonäytelmistä. Lue lisää tästä.
Melodramaattisia käänteitä ja mielikuvituksen lentoa
Zinnie Harris on käyttänyt kiehtovaa tarinaa Tristan da Cunhan saaresta lähtökohtanaan luodakseen liikuttavan näytelmän Tuolla puolen taivaanrajan, joka tutkii identiteettiä, moraalia, syntiä, sitoutumista, seksiä ja rakkautta. Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen löysi tekstin ja ihastui sen optimistiseen röyhkeyteen. Lue Iivanaisen haastattelu tästä.
Teatterikesän avajaisten ohjelma
Teatterikesän avajaisia vietetään tuttuun tapaan Vanhan Kirjastotalon edustalla tiistaina 3.8. klo 12.00. Avajaisiin on vapaa pääsy. Katso ohjelma tästä.
OFF Tampere huokuu aitoa teatterin poltetta
Off Tampere -ohjelmistokokonaisuus on Tampereen Teatterikesän lisämauste, joka muualla Euroopassa tunnetaan paremmin nimellä 'Fringe'. Off on avoin estradi kaikille Teatterikesään omalla kustannuksella esiintymään haluaville teatterin ja taiteen ammattilaisille ja harrastajille. Lue lisää tästä.
Teatterikesän Encorebaana-ohjelmisto levittäytyy ravintoloihin
Tampereen Teatterikesän Encorebaana on pääsymaksuton klubifestivaali, jonka ohjelmisto koostuu upeista ravintolamiljööseen sopivista esityksistä. Lue lisää tästä.
Suomenruotsalaiset teatterit esittäytyvät
Suomenruotsalaisen teatterin voima ja aktiivisuus rikastuttavat tärkeällä tavalla koko maamme kulttuurielämää. Jotta tutustuminen hienoon suomenruotsalaiseen teatteriin ei kilpistyisi kieleen, Teatterikesä esittelee tänä vuonna neljä esitystä, joista kaksi tekstitetään suomeksi. Lue ohjaaja Martin Bahnen haastattelu tästä.
Läntinen satamalaituri: Ohjaajan sana
Lue tästä, miten Läntisen satamalaiturin ohjaaja Rachid Zanouda kuvailee näytelmän taustoja.
Absurdilla otteella sodan kimppuun
Rovaniemen teatterin Leiri maailman laidalla voitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa pidetyssä Thalia-gaalassa peräti kolme palkintoa. Ohjaaja Taava Hakala iloitsee siitä, että Teatterikesä tarjoaa mahdollisuuden nähdä pohjoisen Suomen taidonnäyte. Lue haastattelu tästä.
Koltèsin teemat yhä ajankohtaisia
Läntisen satamalaiturin kirjoittaja Bernard-Marie Koltès (1948–1989) oli ranskalainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja. Hän tuli tunnetuksi erityisesti yhteistyöstään ohjaaja Patrice Chéreaun kanssa, joka ohjasi jokaisen hänen näytelmänsä. Koltès kuoli aidsiin 41-vuotiaana. Lue lisää tästä.
Palkittu Alvis Hermanis jälleen Tampereelle
Tampereen Teatterikesän yleisö pääsee nauttimaan Alvis Hermanisin mestarillisesta ohjaustyöstä viidettä kertaa. Tällä kertaa Hermanisin tuo Tampereelle Prospero-projekti, jonka tuottama Emilia Romagna Teatron Wilkon neidot nähdään TTT:n Suurella näyttämöllä kolme kertaa. Lue tästä, miten ohjaaja kuvailee näytelmää.
Prosperon toinen vuosi Teatterikesässä
Eurooppalaisen teatterihankkeen, Prosperon, toinen tuotantovuosi tuo Teatterikesän estradeille kaksi esitystä. Prospero-tuotannot Suomeen tuottaa Tutkivan teatterityön keskus. Lue lisää tästä.
Pääohjelmisto pähkinänkuoressa
Pääohjelmistossa nähdään kahdeksan kansainvälistä ja 16 kotimaista esitystä. Lue lisää tästä.
Ohjelmateltan kaukaisimmat vieraat Borduriasta
Teatterikesän Ohjelmateltta nousee Tampereen Keskustorille yhdennentoista kerran. Korkeatasoisen estraditaiteen ystävät pääsevät nauttimaan kymmenestä esityksestä viitenä peräkkäisenä iltana, 3.–7. elokuuta. Luvassa on tuhti paketti sanojen, sävelten ja liikkeen taidetta. Lue lisää tästä.
Hopeatähdet loistavat lavalla
Brokentalkersin intiimi ja avoin Silver Stars perustuu dokumentoituihin haastatteluihin, joissa vanhemman polven miehet kertovat nuoruudestaan, jolloin homoseksuaalisuuden myöntäminen oli mahdotonta katolisessa Irlannissa. Lue ohjaajien Feidlim Cannonin ja Gary Keeganin haastattelu tästä.
Performanssi innoitti Teater NO99:ää
Kuinka selittää kuvia kuolleelle jänikselle pohjautuu Joseph Beuysin kuuluisaan performanssiin 1960-luvulta. Lue lisää tästä.| Teatterikesän vetovoima on vahva (67 kB) |
| Teatterikesän Muu Ohjelmisto (64 kB) |
| Pääohjelmisto pähkinänkuoressa (557 kB) |
| tiedotuslehti_tunnistatuntiin.pdf (367 kB) |
| teatterikesakartta-suomi.pdf (101 kB) |
| teatterikesa_tabloid_2010.pdf (6.0 MB) |
